Pakkasyöt partioleirillä

08.01.2024

Olipa kokemus, kun tuossa keskiviikosta sunnuntaihin vietti ulkona partioleirillä, nukkuen tarpin alla. Lämpötilat noina neljänä päivänä ja yönä olivat 22 ja 27 pakkasasteen välillä koko ajan. Mietin tuossa tarpin alla nukkumista itsekin muutaman kerran, että omaanko riittävän kokemuksen tuollaiseen majoittumiseen noin kovilla pakkasilla.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että olen riittävän kokemuksen kartuttanut ja erilaisia koulutuksia käynyt, myös kouluttanut, että tiedän miten toimia tuollaisissa olosuhteissa. Ja kyllä siellä pärjäsinkin, varusteet ja tieto/taito, jonka olen kerännyt, oli arvokasta. 

Tästä pääsenkin siihen, että en missään nimessä suosittele kokeilemaan ilman riittävää kokemusta retkeilystä tuollaista. Se on ihan eri asia retkeilä kesällä tai sulan maan aikaan, kuin yli 20, jopa liki 30 asteen pakkasessa, sillä riskit kasvavat huomattavasti. Eli jokaisen retkeilijän tulisi opetella retkeilyä, tunnistamaan siten erilaiset riskit ja vaara tekijät retkeilyssä. Ennen kaikkea on tunnettava varusteet, tunnettava ja luotettava itseensä. 

Tyhmän rohkea ei missään nimessä kannata olla, sillä sen seuraukset voivat oila kohtalokkaat. Retkeily on mukavaa, mutta rajansa on tunnettava. Koulutus ja kokemus, sitä kautta jokainen voi haastaa itseään haastavammissa olosuhteissa.